Luistelukausi parhaimmillaan
28.12.2014
Mäntyharjulla järvien jääpeite alkaa jo hyvin kestää kulkijan. Pyhäveden jäällä on luistelijoita, kävelijöitä ja hiihtäjiä joulunpyhinä näkynyt runsaasti. Lumipeitteen ollessa hyvin ohut on…
28.12.2014
Mäntyharjulla järvien jääpeite alkaa jo hyvin kestää kulkijan. Pyhäveden jäällä on luistelijoita, kävelijöitä ja hiihtäjiä joulunpyhinä näkynyt runsaasti. Lumipeitteen ollessa hyvin ohut on…

23.12.2014
Joulupukki piipahti viemässä kuumaa glögiä ja joulupipareita Reissupolun avantouintipaikan uimareille illansuussa. Sirkku oli lämmittänyt joulusaunan lämpimäksi viimeistä kertaa ennen joulua.…

21.12.2014
Sammalisen kodalla vietettiin tänään perinteistä Metsän eläinten joulurauhan julistus -tapahtumaa. Säätila suosi tapahtumaa, johon oli saapunut ennätysmäärä osallistujia. Varsinkin lapsiperheiden ja…

19.12.2014
Mäntyharjun Reissupolku esitteli tulevan vuoden toimintaansa Veljesniemessä tiistai-iltana. Samalla kävijät pääsivät tutustumaan talviuintipaikkaan ja pääsivät halutessaan kokeilemaan hyisessä vedessä…

15.12.2014
Mäntyharjun Reissupolku aloitti syksyllä aktivoimaan kuntalaisia vanhusten ulkoilutukseen. Vähitellen työ alkaa kantaa hedelmää. Tänään ulkoilutustuokiossa oli mukana taas kaksi uutta vapaaehtoista.…

13.12.2014
Mäntyharjun Reissupolku jalkautui perjantaina ja lauantaina esittelemään toimintaansa keskustassa. Perjantaina Ulla, Kaitsu ja Markku jututtivat porukkaa K-Marketin aulassa. Lauantaina oli vuorossa…

7.12.2014
Talviuinnin teemapäivä! Veljesniemessä (Haukitie 19) tiistaina 16.12. klo 17 - 21. Esittelyssä Veljesniemen talviuintipaikka ja talviuintivarusteita. Sauna on lämpimänä koko illan ja kävijöille…

1.12.2014
Mäntyharjun Reissupolun hallitus kokoontui tänään Veljesniemessä. Paikalla olivat kaikki varsinaiset jäsenet ja varajäsenet, joten vuosi päättyi tältä osin loistavissa merkeissä. Tulevalle vuodelle on…

26.11.2014
Mäntyharjun Reissupolku järjestää Lumenveiston SM-kisat Mäntyharjussa 13 - 15.2 2015. Suomen Latu on myöntänyt kisojen järjestämisoikeuden Reissupolulle. Kilpailualue tulee sijoittumaan Mäntyharjun…

23.11.2014
Liittokokoukseen Kiilopäällä 21 - 23.11.2014 osallistui 208 Suomen Ladun jäsentä eri puolilta maata. Reissupolusta osallistuivat Sirkku ja Jorma Mäkinen. Useat muutkin olivat tulleet jo muutamaa…

12.11.2014
Mäntyharjun Reissupolun sääntömääräinen syyskokous pidettiin 12.11. Mäntyharjun ABC:n kokoustiloissa. Tulevan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin ilman suurempia keskusteluja.…

5.11.2014
Mäntyharjun Reissupolku ry ja Mäntyharjun Avantouimarit ovat lyömässä hynttyyt yhteen ja avantouimareiden toiminta on siirtymässä vuoden 2015 alusta osaksi Reissupolun toimintaa. Reissupolku käy vielä…

1.11.2014
Mäntyharjun Reissupolun sääntömääräinen syyskokous pidetään keskiviikkona 12.11.2014 klo 19 alkaen Mäntyharjun ABC:n kokoustilassa. Kahvitarjoilu! Tervetuloa päättämään tulevan vuoden toiminnasta ja…

30.10.2014
Mäntyharjun Reissupolun kaksikko Jorma & Markku kävi tutustumassa WHD-Gårdin toimintaan Mäntyharjun Nurmaalla. Samalla sovittiin yhteistyöstä Tour de Mäntyharju Classic -tapahtuman huoltopisteestä…

29.10.2014
Mäntyharjun Reissupolku on aloittanut suunnittelun "Virkistyskeitaan" rakentamiseksi Mäntyharjun keskustaan. Tänään käytiin porukalla katsomassa sopivaa rakennuspaikkaa ja tutustuttiin Mäntyharjun…

27.10.2014
Viime viikonloppuna Suomen Ladun Savo-Karjalan latualueen syyspäiville kokoonnuttiin Mäntyharjun Lankaniemeen. Perinteisten syyspäivien ja aluekokouksen lisäksi latualueen yhdistysten puheenjohtajat…

23.10.2014
Mäntyharjun kunta liittyy vuoden 2015 alusta Pyöräilykuntien verkoston jäsenkunnaksi. Pyöräilykuntien verkosto on kuntien, valtion, järjestöjen, yritysten ja tutkimuslaitosten välinen…

11.10.2014
Mäntyharjun Virkistyksen Voimistelu- ja tanssijaoston 20-vuotisjuhla keräsi kultturisalin täyteen lauantaina. Parin tunnin juhlanäytös oli mahtava spektaakkeli ja osoitus VoTan pitkäjänteisestä…

8.10.2014
Mäntyharjun Reissupolun hallitus kokoontui maanantaina 6.10.2014 ABC:n kabinetissa ja kirjasi muutamia merkittäviä juttuja vuodelle 2015. Hyväksyttiin kumppanuussopimus Mikkelin Setlementti ry:n…

6.10.2014
Mäntyharjun Reissupolku ja kunnan liikuntatoimi järjestivät yhteistyössä Ruskaretken Punkaharjulle. Bussilastillinen retkeilijöitä tutustui valtakunnaliseen metsämuseoon ja tiedekeskukseen sekä…
