Yhdistys
Liity mukaan jäseneksi ja tai toimijaksi jos sydämmesi sykkii luontoliikunnalle
( esitevideo)
Liittymislomake
Jätä kysymys / palaute
![]() |
Mäntyharjun Reissupolku ry on Suomen Latu ry:n jäsenjärjestö joka on perustettu vuonna 1998.
Yhdistyksen perustehtävänä on edistää liikunnallista elämäntapaa. Jäsenmäärämme on noin 260. Toimimme aktiivisesti yhteistyössä mäntyharjulaisten yhdistysten, Mäntyharjun kunnan liikuntatoimen, kulttuuritoimen, Mäntyharjun seurakunnan sekä yhteityöyritystemme kanssa.
Yhdistyksen kotipaikka on Mäntyharju ja Suomen Ladun Latualue on Itä-Savon Latualue. Jäseneksi voi liittyä myös ulkopaikkakuntalainen joita edustaa jo yli 20:tä paikkakuntaa
![]() |
LUONTO - LIIKUNTA - LUOVUUS
Tekee ajassa uutta ja kunnioittaa historiaa
Reissupolku haluaa etsiä myös uusia kehityspolkuja. Tavoitteena ylläpitää, kehittyä ja kehittää omaa ja yhteisön tulevaisuutta yhdessä jäsenien ja muiden kumppaneiden kanssa.
Esimerkit ja esikuvat kouluttavat riippumattomasti ajattelemaan ja toimimaan yksilöitä jotka näkevät yhteisön kehittämisen ja palvelemisen elämän suurimpina saavutuksina. ( Albert Einstein )
Jokaisen tulee itse kehittää positiivisia hätkähdyksiä ( Pekka Himanen )
Meidän (ainakin suurimman osan) ihmismieli on sellainen, että se voimaantuu merkityksellisyyden arvostuksesta, rakentavasta palautteesta ja tunnustuksista.
Vain jaettu ilo ja tieto voi jalostua....Jokaisessa ihmisessä on luonnon, liikunnan ja luovuuden kaipuuta.