Uutiset

Joulurauha julistettiin Sammalisella

Sammalisen kodalla vietettiin tänään perinteistä Metsän eläinten joulurauhan julistus -tapahtumaa. Säätila suosi tapahtumaa, johon oli saapunut ennätysmäärä osallistujia. Varsinkin lapsiperheiden ja…

Reissupolku vietti teemapäivää

Mäntyharjun Reissupolku esitteli tulevan vuoden toimintaansa Veljesniemessä tiistai-iltana. Samalla kävijät pääsivät tutustumaan talviuintipaikkaan ja pääsivät halutessaan kokeilemaan hyisessä vedessä…

Vie vanhus ulos... on saamassa vauhtia

Mäntyharjun Reissupolku aloitti syksyllä aktivoimaan kuntalaisia vanhusten ulkoilutukseen. Vähitellen työ alkaa kantaa hedelmää. Tänään ulkoilutustuokiossa oli mukana taas kaksi uutta vapaaehtoista.…

Reissupolku jalkautui keskustaan

Mäntyharjun Reissupolku jalkautui perjantaina ja lauantaina esittelemään toimintaansa keskustassa. Perjantaina Ulla, Kaitsu ja Markku jututtivat porukkaa K-Marketin aulassa. Lauantaina oli vuorossa…

Reissupolun teemapäivä Veljesniemessä

Talviuinnin teemapäivä! Veljesniemessä (Haukitie 19) tiistaina 16.12. klo 17 - 21. Esittelyssä Veljesniemen talviuintipaikka ja talviuintivarusteita. Sauna on lämpimänä koko illan ja kävijöille…

Reissupolku nimesi työryhmiä

Mäntyharjun Reissupolun hallitus kokoontui tänään Veljesniemessä. Paikalla olivat kaikki varsinaiset jäsenet ja varajäsenet, joten vuosi päättyi tältä osin loistavissa merkeissä. Tulevalle vuodelle on…

Lumenveiston SM-kisat Mäntyharjuun

Mäntyharjun Reissupolku järjestää Lumenveiston SM-kisat Mäntyharjussa 13 - 15.2 2015. Suomen Latu on myöntänyt kisojen järjestämisoikeuden Reissupolulle. Kilpailualue tulee sijoittumaan Mäntyharjun…

Suomen Ladun syysliittokokous Kiilopäällä

Liittokokoukseen Kiilopäällä 21 - 23.11.2014 osallistui 208 Suomen Ladun jäsentä eri puolilta maata. Reissupolusta osallistuivat Sirkku ja Jorma Mäkinen. Useat muutkin olivat tulleet jo muutamaa…

Reissupolun hallitukseen uusia voimia

Mäntyharjun Reissupolun sääntömääräinen syyskokous pidettiin 12.11. Mäntyharjun ABC:n kokoustiloissa. Tulevan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin ilman suurempia keskusteluja.…

Avantouimarit liittyy Reissupolkuun

Mäntyharjun Reissupolku ry ja Mäntyharjun Avantouimarit ovat lyömässä hynttyyt yhteen ja avantouimareiden toiminta on siirtymässä vuoden 2015 alusta osaksi Reissupolun toimintaa. Reissupolku käy vielä…

Reissupolun syyskokous

Mäntyharjun Reissupolun sääntömääräinen syyskokous pidetään keskiviikkona 12.11.2014 klo 19 alkaen Mäntyharjun ABC:n kokoustilassa. Kahvitarjoilu! Tervetuloa päättämään tulevan vuoden toiminnasta ja…

WHD-Gård huoltaa Tour de Mäntyharjua 2015.

Mäntyharjun Reissupolun kaksikko Jorma & Markku kävi tutustumassa WHD-Gårdin toimintaan Mäntyharjun Nurmaalla. Samalla sovittiin yhteistyöstä Tour de Mäntyharju Classic -tapahtuman huoltopisteestä…

Virkistyskeitaan suunnittelu alkoi

Mäntyharjun Reissupolku on aloittanut suunnittelun "Virkistyskeitaan" rakentamiseksi Mäntyharjun keskustaan. Tänään käytiin porukalla katsomassa sopivaa rakennuspaikkaa ja tutustuttiin Mäntyharjun…

Latualueen syyspäivät Mäntyharjussa

Viime viikonloppuna Suomen Ladun Savo-Karjalan latualueen syyspäiville kokoonnuttiin Mäntyharjun Lankaniemeen. Perinteisten syyspäivien ja aluekokouksen lisäksi latualueen yhdistysten puheenjohtajat…

Mäntyharju Pyöräilykuntien verkostoon

Mäntyharjun kunta liittyy vuoden 2015 alusta Pyöräilykuntien verkoston jäsenkunnaksi. Pyöräilykuntien verkosto on kuntien, valtion, järjestöjen, yritysten ja tutkimuslaitosten välinen…

VoTa juhli näyttävästi

Mäntyharjun Virkistyksen Voimistelu- ja tanssijaoston 20-vuotisjuhla keräsi kultturisalin täyteen lauantaina. Parin tunnin juhlanäytös oli mahtava spektaakkeli ja osoitus VoTan pitkäjänteisestä…

Reissupolku pohti tulevaa vuotta

Mäntyharjun Reissupolun hallitus kokoontui maanantaina 6.10.2014 ABC:n kabinetissa ja kirjasi muutamia merkittäviä juttuja vuodelle 2015. Hyväksyttiin kumppanuussopimus Mikkelin Setlementti ry:n…

Ruskaretkellä

Mäntyharjun Reissupolku ja kunnan liikuntatoimi järjestivät yhteistyössä Ruskaretken Punkaharjulle. Bussilastillinen retkeilijöitä tutustui valtakunnaliseen metsämuseoon ja tiedekeskukseen sekä…

Sauvakävelyinfoa omaishoitajille

Mäntyharjun reissupoln kaksikko Markku Sohlman ja Jorma Mäkinen kävivät antamasssa sauvakäveloppia omaishoitajille Ruskahovissa keskiviikkona 1.10. Pyhäveden rannassa tehtiin opastuksen ohella tunnin…

Ruskaretki 5.10.2014 Punkaharjulle

Tämän syksyn Ruskaretki järjestään yhteistyössä liikuntatoimen kanssa sunnuntaina 5.10.2014 Punkaharjulle. Tutustumiskohteena on Metsämuseo Lusto. Retkellä tehdään myös lyhyt vaellus Punkaharjun…