Retkeily

Minkä tuot vie pois

Leijonakodan varausohje

 

Retkietiketti velvoittaa tuomaan roskansa pois luonnosta.

 

Riippumaton ohjevideo

 

Luonnossa on järkevää liikkua merkityillä reiteillä kävellen, hölkäten, sauvoilla tai ilman. Luontoäiti katsoi aikojen alussa Mäntyharjua suopein ajatuksin. Vaaroja, harjuja, notkoja ja kivikoitakin luonto muotoili Mäntyharjun seudulle varantojaan säästämättä. Erikoisen antelias luonto oli järvien ja lampien kanssa, joita Hän upotti Mäntyharjun kamaraan yli 600. Kauniit maisemat palvelevat tänäpäivänä mäntyharjulaisia, kesäasukkaita ja muita paikalle osaavia monipuolisella tavalla.

Mäntyharjun vaihtelevaan maastoon on syntynyt ihmisen tallaamana polkuja satoja kilometrejä. Niitä löytyy harjujen rinteiltä, laaksojen pohjalta ja vesien rannoilta. Parhaat tai sijainniltaan sopivimmat ulkoilureitit on merkitty maastoon opastein. Ulkoulureitit toimivat myös osaksi latupohjina. Kartat löytyvät Kisalan kupeesta ja Kirkonkylän koulun viereltä Iso-Pappilan mäen alta. Infotaulut reittien varsila on uusittu.

Reissupolku järjestää muutaman järjestetyn retken vuosittain lähialueelle. Toivotamme kaikki retkeilystä kiinnostuneet mukaan ja saamaan kipinän säännölliseen omaehtoiseen luonnossa liikkumiseen Mäntyharjulta jopa 10:een kansallispuistoon päiväretkinä. 

 

 

 

Yli 10 Kansallispuistoa ovat hyviä päiväretkikohteita Mäntyharjulta lähtien . Lisäksi lukuisia muita luontokohteita.

Kuvan linkistä lisätietoa kansallispuistoista.

 

Mäntyharju - Repovesi - kesävideo

Kansallispuistot